TOTEUTUS
Hankkeen toteuttamisessa toistuvat muutamat perusasiat, jotka on hyvä pitää mielessä koko hankkeen ajan. Maksatukset ja raportit kuuluvat viralliseen hankebyrokratiaan ja ne tulee aina hoitaa ajallaan. Tiedottamiseen, hankintojen kilpailuttamiseen ja kirjanpitoon liittyy EU-rahoituksen mukanaan tuomia sääntöjä. Säädösten ja papereiden lisäksi täytyy muistaa huomioida myös hankkeessa mukana olevat työntekijät ja talkoolaiset, jotta hanke edistyy hyvin ja sillä päästään aiottuihin tuloksiin.
Virallinen hankepäätös kannattaa lukea huolellisesti läpi. Myönnetyn tukisumman lisäksi kannattaa tutustua myös muuhun pienellä präntättyyn tekstiin, jossa kerrotaan mm. hankkeen maksamisen ja raportoinnin sekä tiedottamisen säännöksistä.
Näiltä sivuilta löydät käytännön ohjeita ja vinkkejä hankkeiden toteuttamiseen. Kaikissa tilanteissa voit toki soittaa meille, niin selvitetään asiaa yhdessä!






