7.2.2008 - Kehittävät Karhukylät -hanke
KEHITTÄVÄT KARHUKYLÄT –hanke alkoi. Hankkeella innostetaan Karhuseudun asukkaita asuinmahdollisuuksien ja elinkeinotoiminnan kehittämiseen.
KEHITTÄVÄT KARHUKYLÄT –hanke v. 2008-2009
Karhuseutu ry on käynnistänyt Kehittävät Karhukylät -hankkeen 1.1.2008. Hankkeen tavoitteena on aktivoida kylätoimijoita kehittämään oman alueen asuinmahdollisuuksia, elinkeinotoimintaa, ympäristöä ja yhteisöllistä toimintaa.
Tavoitteena on innostaa ja tukea Karhuseudun alueen kyliä toteuttamaan kyläsuunnitelmiin kirjattuja toimenpiteitä. Niille kylille, joilla ei ole vielä kyläsuunnitelmaa tarjotaan apua suunnitelman teon käynnistämiseen. Lisäksi opastetaan hankkeiden suunnitteluun, hakemiseen ja toteuttamiseen liittyvissä asioissa. Kehittävät Karhukylät -hankkeen kuluessa kartoitetaan myös kylien elinkeinomahdollisuuksia ja pyritään lisäämään elinvoimaisen yritystoiminnan syntyä kylille. Hankkeella edistetään yhteistyötä ja vuorovaikutusta kylien välillä.
Kehittävät Karhukylät hankkeeseen palkattiin hankeaktivaattoriksi Salme Ahtiainen. Hän järjestää kevään kuluessa yhdessä kylien eri toimijoiden kanssa yhteisiltoja kylille. Tapaamisissa pohditaan kyläsuunnitelmaan kirjatuille toimenpiteille ja ideoille toteutustapoja, mietitään tarvittavia yhteistyötahoja ja esitellään Karhuseutu ry:ltä haettavaa Leader -rahoitusta.
Otahan yhteyttä ja sovitaan yhteisilta koko kylälle tai yksittäinen tapaaminen yhdostyksenne tai yrityksenne kanssa.
Terveisin Salme Ahtiainen
hankeaktivaattori - Karhuseutu ry
gsm 044 522 5797
salme.ahtiainen@karhuseutu.fi
Ajankohtaista
24.1.2012
Karhuseudun kotinurkat kuntoon - infoillat pidetään Harjavallassa 6.2. ja Porissa 9.2.
10.1.2012
Hyvien kokemusten innoittamana Karhuseutu aloittaa uuden yhteishankkeen - Kotinurkat kuntoon!
16.12.2011
Karhuseudun jäsentiedote 5/2011 on ilmestynyt.
19.10.2011
Karhuseudun jäsenkirje 4/2011 on ilmestynyt.
13.9.2011
Karhuseutu ry järjesti hankekierroksen perjantaina 23.9.
Arkisto »






