18.3.2008 - Maaseutuohjelman tiedottamiseen volyymia
Satakunnan alueen toimintaryhmät ovat palkanneet yhteisen tiedottajan, jonka tehtävänä on Manner-Suomen maaseutuohjelman ja toimintaryhmien kehittämisohjelmien tiedotustehtävät.
Satakunnan alueella toimii Karhuseutu ry:n lisäksi neljä muuta Leader -toimintaryhmää, joiden tavoitteena on ruohonjuuritason kehittämishankkeita aktivoimalla ja rahoittamalla parantaa maaseudun elämänlaatua.
Yhteisen tiedottajan palkkaaminen on kirjattu jokaisen toimintaryhmän ohjelmaan. Näin ollen Satakunnan toimintaryhmät päättivät yhteistuumin kolmivuotisesta tiedottamishankkeesta, jonka päätavoitteena on tiedottaminen Manner-Suomen maaseutuohjelmasta ja Satakunnassa toimivien toimintaryhmien ohjemista. Mukana hankkeessa ovat toimintaryhmien lisäksi Satakunnan TE -keskus, Satakylät ry ja Satakuntaliiton kyläasiamies.
Hankkeeseen palkattiin maaliskuun alusta lähtien tiedottajaksi porilainen Titta Strömberg, joka siirtyi tehtävään Porin kaupungin teknisen palvelukeskuksen palvelu- ja viestintäpäällikön tehtävistä.
- Tavoitteena on ennen kaikkea tiedottaa toimijoista, toimintatavoista sekä ihmisistä ja tällä tavoin aktivoida seudun asukkaita omatoimiseen kehittämiseen. Lisäksi toimijoiden tiedotusosaamista lisätään ja viestintää kehitetään muutenkin suunnitelmallisesti, kertoo Strömberg.
Tulevaisuudessa julkaistaan kuukausittain verkkotiedotetta osoitteessa www.kyliensatakunta.fi. Lisäksi pari kertaa vuodessa julkaistaan laajalevikkinen hankejulkaisu.
- Tarkoituksena on, että tietoisuus hanketoiminnasta lisääntyy. Myös toimijoiden välinen yhteistyö saa uusia ulottuvuuksia. Voidaankin sanoa, että hankkeen tuloksena luodaan uusi tiedottamisen toimintamalli maaseutuohjelman ja Leader -toimintaryhmien sekä muiden toimijoiden välillä. Lisäksi tietysti tavoitteena on se, että saadaan uusia ja hyvin suunniteltuja hankkeita, uusia toimintamalleja ja toimijoita sekä myönteistä imagoa maaseudulle ja sen kehittämiselle, toteaa Strömberg hankkeen tavoitteista.
Tiedottaminen selkeästi ja ymmärrettävästi hankerahoituksen monista mahdollisuuksista on tarpeen.
- Tällä hetkellä hankkeisiin ryhtymistä pelätään turhaan ja hanketyö koetaan ehkä liian byrokraattiseksi. On tärkeää saada ihmisten tietoisuuteen se, että toimintaryhmät opastavat ja auttavat hankkeiden suunnittelussa, joten kaikkea ei tarvitse osata itse. Uskon, että hankkeen aikana tietoisuus maaseudun kehittämisestä ja hanketyöskentelystä paranee ja ihmisten kynnys lähteä kehittämään maaseutua pienenee entisestään, Strömberg toteaa.
Ajankohtaista
24.1.2012
Karhuseudun kotinurkat kuntoon - infoillat pidetään Harjavallassa 6.2. ja Porissa 9.2.
10.1.2012
Hyvien kokemusten innoittamana Karhuseutu aloittaa uuden yhteishankkeen - Kotinurkat kuntoon!
16.12.2011
Karhuseudun jäsentiedote 5/2011 on ilmestynyt.
19.10.2011
Karhuseudun jäsenkirje 4/2011 on ilmestynyt.
13.9.2011
Karhuseutu ry järjesti hankekierroksen perjantaina 23.9.
Arkisto »






