16.6.2008 - Mesikämmenen toteutus alkanut vilkkaasti
Karhuseutu ry on kesään mennessä sitonut 85 % tämän vuoden kehyksestä ja rahoitusta on saanut 21 hanketta.
Maaseudun ruohonjuuritason toimijat ovat hakeneet aktiivisesti Leader-rahoitusta myös viime syksyllä käynnistyneellä uudella ohjelmakaudella. Karhuseutu ry on kesään mennessä sitonut 85 % tämän vuoden kehyksestä ja rahoitusta on saanut 21 hanketta. Hankkeiden kokonaisbudjetti on liki 1,2 miljoonaa euroa, josta julkisen tuen osuus on 680 000 euroa. Tuen saajista neljännes on ollut mikroyrityksiä ja loput yhdistyksiä sekä yhteisöjä.
Yli puolet käynnissä olevien hankkeiden toimenpiteistä kohdistuu paikallisten palveluiden parantamiseen sekä yritysten että yhteisöllisen toiminnan kautta. Lisäksi tähän mennessä rahoitetuilla hankkeilla kehitetään alueen matkailua, kulttuuritoimintaa sekä ympäristön tilaa. Karhuseutu ry:n järjestämiin aktivointitilaisuuksiin on kevään aikana osallistunut noin 400 henkilöä ja syksyllä aktivointia tullaan suuntaamaan erityisesti maaseudulla toimiviin pienyrityksiin.
Tarkempi kuvaus hankkeista, kustannusarviot ja yhteystiedot liitteessä.
Ajankohtaista
17.9.2010
HANKEKIERROS Järjestämme Karhuseudun alueella rahoitettuihin Leader-hankkeisiin tutustumismatkan pe 17.9. klo 8.30-16.00
8.9.2010
Tarvitsetko LEADER-RAHAA ja IDEOITA yhdistyksesi tai yrityksesi toiminnan kehittämiseen. Tervetuloa Leader-infoon ke 8.9. tai to 9.9. Esittelyssä Leader-rahoituksen lisäksi Parhaita Ideoita muualla toteutetuista hankkeista.
7.9.2010
UPV Icehearts -hanke finaaliin!
17.8.2010
Hallituksen kokousaikataulu syksy 2010
9.8.2010
Karhuseutu ry:n toimintaa arvioidaan
Arkisto »





