Karhuseutu ry
English Svenska Auf Deutsch Français Italiano Español Magyarorszag
Leader+


LEADER+


Leader+ on yksi EU:n rakennerahastoista rahoitetuista neljästä aloitteesta. Sen tavoitteena on auttaa maaseudun toimijoita tarkastelemaan oman alueensa pitkän aikavälin mahdollisuuksia. Leader+ edistää yhdennettyjen, laadukkaiden ja omaperäisten kestävän kehityksen strategioiden toteuttamista erityisesti kumppanuuksien ja kokemustenvaihtoverkkojen avulla.

Ohjelmakauden 2000-2006 rahoitus on yhteensä 5 046,5 miljoonaa euroa, josta 2 105,1 miljoonaa euroa on peräisin Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston ohjausosastosta (EMOTR-O) ja jäljelle jäävä rahoitusosuus julkisista ja yksityisistä lähteistä. Euroopan unionin osuus on siis 50 % julkisesta rahoituksesta, kansallisen julkisen rahoituksen osuus samoin. Kansallinen rahoitus koostuu valtiolta (30 %) ja toimintaryhmien alueiden kunnilta (20 %) tulevasta rahpotuksesta.

Ohjelman täytäntöönpanosta vastaavat paikalliset toimintaryhmät, jotka valitaan avoimella menettelyllä ohjelmissa määriteltyjä perusteita noudattaen. Perusteisiin kuuluvat muun muassa alueiden maaseutumaisuus, niiden fyysinen, taloudellinen ja sosiaalinen yhtenäisyys sekä yhdennetyt innovatiiviset kehittämissuunnitelmat. Talous- ja yhteiskuntaelämän osapuolten ja yhdistysten osuuden on oltava vähintään 50 prosenttia paikallisten yhteistyökumppanien osuudesta.

Komission vahvistamat erityisen tärkeät haasteet ovat:

  • luonnonvarojen ja kulttuuritarjonnan hyödyntäminen, alueiden arvon lisääminen mukaan luettuna maaseudun asukkaiden elämänlaadun parantaminen
  • paikallistuotteiden arvostuksen lisääminen erityisesti siten, että pienten tuotantorakenteiden markkinoille pääsyä helpotetaan yhteisillä toimenpiteillä
  • uuden tietotaidon ja uusien tekniikoiden käyttö maaseutualueiden tuotteiden ja palveluiden kilpailukyvyn lisäämiseksi


Valtakunnallinen Leader+ -ohjelma (pdf)
Leader+ -ohjelman väliarviointi (pdf)


MEHU -ohjelma (Mettä ja hunajaa Karhuseudulle)


Karhuseudun kehittämissuunnitelmaa vuosille 2000 – 2006 on rakennettu yhteistyössä toimijoiden, asiantuntijoiden ja päättäjien kanssa. Ohjelman lähtökohtana on toteuttaa hankkeita, jotka varsinaiset toimijat tuntevat omakseen ja joiden toteutukseen he ovat valmiita sitoutumaan. Hankkeiden toteuttajina toimivat yksityiset henkilöt, yhdistykset, yrittäjät ja erilaiset verkostot.

MEHU -ohjelman tavoitteena on maaseudun yritystoiminnan ja osaamisen sekä elinympäristön kehittäminen asukkaiden omista toiveista ja haluista lähtien. Elinympäristöä kehitetään päämääränä asukkaiden jokapäiväisen toimeentulon helpottaminen ja viihtyvyyden lisääminen. Tavoitteena on myös kylien aktivoituminen. Karhuseudun MEHU –ohjelma jakaantuu kolmeen toimintalinjaan: Kylien aktivoiminen, matkailun kehittäminen ja tuotannon monipuolistaminen.

Ohjelman visiona on:
Karhuseutu on vuonna 2006 aktiivista maaseutua, jossa monipuolinen luonto, rikas kulttuuriperinne ja erikoistunut maatalous muodostavat perustan asukkaiden toimeentulolle ja viihtyvyydelle.

Leader+ -ohjelmaa toteuttavat hankkeet päättyvät viimeistään 29.2.2008.


MEHU –ohjelma (pdf)
MEHU -esite (pdf)
Väliraportti 2007 (pdf)
Vuosiraportti 2006 (pdf)
Loppuraportti (pdf)
Toteutetut hankkeet (pdf)

+ Tulosta

Suunnittelu Satagrafia | Toteutus Staart