Karhuseudun ajankohtaiset

12.9.2017 13.05

Karhuseutu etsii työntekijää ESR-hankkeeseen

Karhuseutu rekrytoi hanketyöntekijää Ahkerasti yhdessä -ESR-hankkeeseen.

Hankkeen tavoitteena on parantaa heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien työ- ja toimintakykyä, edistää maahanmuuttajien kotoutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä erityisesti kaupungin reuna- ja lähiöalueilla. Hankkeen toiminta perustuu kansalaistoimijalähtöisyyteen ja tiiviiseen yhteistyöhön alueen kolmannen sektorin ja julkisen sektorin toimijoiden kesken.


Hankkeella mm. edistetään työttömien työllistymistä sekä työ- ja toimintakyvyä mahdollistamalla pienten työtehtävien välittämistä työnetsijän ja satunnaisia ja lyhytaikaisia palveluita tarvitsevien yhdistysten välillä. Lisäksi hanke tukee ja auttaa työnhakijoita ja yhdistyksiä tarjoamalla työ- ja toimintakykyyn liittyvää valmennusta. Kaupungin reuna- ja lähiöalueilla hanke järjestää yhteisö- ja osallisuustoimintaa.


Hanketyöntekijä pääsee suunnittelemaan ja toteuttamaan hankkeen kaikkia toimintoja. Toimenkuva on monipuolinen ja työssä pääsee hyödyntämään omia vahvuuksiaan ja oppimaan uutta.


Valittavalta työntekijältä edellytämme:

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavaa osaamista

  • kokemusta työllisyys- ja osallisuustoiminnasta

  • avointa ja innostavaa toimintatapaa

  • oma-aloitteisuutta ja vastuullisuutta

  • kokemusta tiedottamisesta sekä sosiaalisen median tuntemusta

  • mahdollisuus ilta- ja viikonlopputyöskentelyyn


Lisäksi arvostamme

  • Porin alueen työllisyys- ja koulutuspalveluiden tuntemusta

  • kokemusta hanketoiminnasta

  • kokemusta tapahtumien ja koulutusten järjestämisestä

  • kokemusta maahanmuuttajatyöstä

  • järjestötoiminnan tuntemusta


Työsuhde on määräaikainen ja sidottu projektin kestoon. Työsuhde alkaa 1.10. tai sopimuksen mukaan ja päättyy 31.7.2020.

Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen sekä ansioluettelo tulee toimittaa pe 22.9.2017 kello 16 mennessä sähköisesti raisa.ranta@karhuseutu.fi. Haastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan 25.9. ja haastattelut pidetään 26.9. klo 8-16 välisenä aikana.


Karhuseutu ry on vuodesta 1997 toiminut Leader-ryhmä. Yhdistyksen toimialueena on Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Nakkila, Pori sekä Ulvila. Vuosina 2014-2020 Karhuseutu ry toteuttaa toimialueellaan mm. EU-osarahoitteista Leader-ohjelmaa.


Lue lisää Ahkerasti yhdessä -hankkeesta




Palaa otsikoihin