Hanketarinoita

13.7.2018 87 sai uuden ystävän – yhdistykset jatkavat kaupungin aloittamaa työtä

Rauman kaupungin kylähanke lisäsi yhteisöllisyyttä ja osallisuutta kylätoiminnan kautta ja ehkäisi samalla seniorien yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Vaikka hanke päättyi, toiminta jatkuu kyläläisten voimin.

Lue lisää

 

21.3.2018 Sparrausta kivijalkakauppojen markkinointiin ja digiosaamiseen

Kivijalka kuntoon -hankkeessa parannetaan kivijalkayritysten liiketoimintaosaamista Huittisissa, Kankaanpäässä, Uudessakaupungissa ja Loimaalla. Maksuttomiin koulutuksiin ovat uudetkin yrittäjät vielä tervetulleita.

Lue lisää

 

28.2.2018 Ulkomailta saapuvat teatteriryhmät vakiintuneet osaksi Ramppikuumetta

Huhtikuussa jo 22. kertaa järjestettävä nuorisoteatteritapahtuma Ramppikuume haki vuosia sitten uusia ideoita kansainvälisestä yhteistyöstä. Nykyään ulkomaiset nuorisoteatteriryhmät ovat tärkeä osa tapahtumaa. Arvokkaita kokemuksia saavat niin nuoret näyttelijät, ohjaajat kuin järjestäjätiimi.

Lue lisää

 

28.2.2018 Osallistava taide hakee vertaistaan

Kankaanpäässä on Suomen laajin julkisen taiteen kokoelma suhteutettuna asukaslukuun. Noin 20- vuotiaan kokoelman, Taidekehän yhtenä tarkoituksena on ollut madaltaa kynnystä taidekokemuksiin. Nyt SAMK ja Kankaanpään taideyhdistys ovat käynnistäneet Taiteen kehä -hankkeen, joka on osa kansainvälistä He-A.R.T. hanketta.

Lue lisää

 

27.2.2018 Mitä yhteistä on suomalaisella ja portugalilaisella metsänhoidolla? Ei välttämättä paljon, ja se juuri on pointti

Joukko luxemburgilaisia, ruotsalaisia ja portugalilaisia metsäalan ja paikallisen kehittämisen asiantuntijoita vieraili alkuvuodesta tutustumassa Leader Pohjois-Satakunnan alueen puualan yrityksiin ja toimijoihin. Valmisteilla on kansainvälinen metsäelinkeinoihin ja vihreään talouteen keskittyvä yhteistyöprojekti.

Lue lisää

 

5.12.2017 Rahoitus rohkaisee, mutta talkoilla toteutetaan: ”Kokoontumispaikka on kaiken toiminnan edellytys”

Joka väittää talkoohengen maailmasta kadonneen, on väärässä. Yleishyödyllisissä Leader-hankkeissa talkootyö on perusta, joka yhdistää ja jolla saavutetaan yhteistä hyvää. Kaksi kylää yhdistävässä Riuttala-Mustajoen kyläyhdistyksessä tämä tiedetään hyvin.

Lue lisää

 

8.11.2017 Töitä, työnhakutaitoja ja yhteisöllisyyden kokemuksia

Karhuseudulla tempaistiin käyntiin uusi Porin alueella toimiva osallisuutta ja työllistymistä edistävä ESR-hanke Ahkerasti yhdessä. Kansalaistoimijalähtöisesti toimiva hanke rakentuu asukkaiden, yhdistysten ja julkisen sektorin yhteistyöhön.

Lue lisää

 

31.8.2017 Pienessä mutta yhteisöllisessä Kauklaisessa keksitään koko ajan uutta

Pieni ja sinnikäs Kauklaisten kylä on onnistunut saamaan nuorempaa väkeä kylätoimintaan ja kyläyhdistyksen hallitukseen. ”Sukupolvenvaihdos” yhdistyksessä tapahtui noin 8 vuotta sitten ja ensitöiksi korjattiin kyläkoulun keittolasta oma kylätalo.

Lue lisää

 

7.8.2017 Talkoohengen kehto Köyliö kutsuu kaikki muutkin talkoisiin

Museotaksvärkki-hankkeessa päivitetään Köyliön museoiden esinekokoelmat ja -luettelot tähän päivään. Työ tehdään talkoilla, joihin kaikki halukkaat voivat ilmoittautua mukaan.

Lue lisää

 

27.6.2017 Armeijan harjoitusalueesta retkeilyparatiisiksi – Reilan rannoille luontopolku

Merenrantaa kulkeva upea metsäalue saadaan vihdoin kaikkien käyttöön, kun Reilan kyläyhdistys rakentaa luontopolun. Alueen vaiherikkaaseen historiaan liittyy niin puutarhakoulu, varuskuntasuunnitelmat kuin innokas viihdeyrittäjä.

Lue lisää

 

16.6.2017 Merikarvialla etsitään ”kannonmunittajien” ja ”netappien” jälkeläisiä

Leader on väylä kansainvälistymiseen, mutta se toimii myös toiseen suuntaan. Merikarvialla etsitään pohjoissatakuntalaisten ameriikanserkkuja ja päinvastoin. Kansainvälinen Sukujen silta -hanke luo nimensä mukaisesti siltaa sukukontaktinsa menettäneiden siirtolaisten jälkeläisten välille.

Lue lisää

 

9.6.2017 Kuivalahti on elinvoimainen teatterikylä – edelleen!

Leader-toiminta täytti viime vuonna 20 vuotta. Satakunnassakin vanhimmat hankkeet pääsevät pian teini-iästään. Yksi ensimmäisistä hankkeista alkoi Eurajoen Kuivalahdella jo vuonna 1997.

Lue lisää

 

19.5.2017 ”Edellinen hanke on antaa aina rohkeutta lähteä uuteen”

Kankaanpään kylä Säkylän Köyliössä oli ensimmäisiä kyläyhdistyksiä, jotka lähtivät mukaan leader-toimintaan 20 vuotta sitten.

Lue lisää

 

#Tänne mä kuulun – nuorten ääni esiin Kihniössä

Lapset ja nuoret ovat kunnan tulevaisuuden tekijöitä. Heidän hyvinvointiinsa ja sitoutumiseensa kotikuntaan vaikuttaa moni asia. Yksi keskeinen asia on vaikuttamisen mahdollisuus.

Lue lisää

 

5.4.2017 Ravinteiden kierrätyksessä liiketoimintamahdollisuuksia – hyville ideoille jaossa runsaasti rahaa

"Teknologia, tuotteet, urakointi. Suomen lukuiset metallipajat voisivat olla kehittämässä uutta teknologiaa esimerkiksi biokaasuntuotantoon tiloilla."

Lue lisää

 

4.4.2017 AgriHuittinen syntyi monipuolisten maatalousalan palveluiden ympärille

Huittisissa järjestettiin huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna uusi maatalousalan tapahtuma AgriHuittinen. Kyseessä on Huittisten kaupungin Elävä Huittinen -hankkeen tuotos.

Lue lisää

 

22.3.2017 3D-tulostuksella kilpailukykyä ja uutta liiketoimintaa

3D-tulostamisesta on puhuttu jo jonkin aikaa, mutta Vakka-Suomessa on päätetty muuttaa puhe teoiksi, liiketoiminnaksi ja rahaksi.

Lue lisää

 

22.2.2017 Lajivalmennuskeskus, yhteiskatsomo, aurinkovoimala – Pitkäjärven alueen kehittämissuunnitelmaa toteutetaan jo

Pitkäjärven vapaa-ajankeskus sai alueen yritysten ja urheiluseurojen yhteisellä hankkeelle kehityssuunnitelman. Nyt paikasta puuhataan energiatehokasta keskusta mm. jääkiekon lajivalmennukselle ja aikuisten yleisurheilukilpailuille.

Lue lisää

 

24.11.2016 Käsikirjoituksesta musiikkiin – nuoret tekevät Meidän Leffoja

Millaista on tehdä elokuva alusta loppuun asti itse? Siihen osaavat ensi keväänä vastata noin 80 nuorta Hämeenkyröstä, Punkalaitumelta, Sastamalasta ja Huittisista.

Lue lisää

 

23.11.2016 Kansainvälinen FIRST LEGO League robotti- ja tiedetapahtuma Satakuntaan

Ulvilassa järjestetään 19.–20.1.2017 FIRST LEGO League robotti- ja tiedetapahtuma 9–16-vuotiaille.Tapahtuma on Satakunnan aluekilpailu. Maailman laajuisesti kilpailuun ottaa osaa vuosittain yli 250 000 lasta ja nuorta.

Lue lisää

 

23.11.2016 Nuokkariauto kurvaa kylille

Eura liittyy alkuvuodesta Turun, Kemin, Porin ja muiden kuntien edistykselliseen porukkaan, kun se saa oman ”nuokkariauton”.

Lue lisää

 

22.11.2016 Tiilivuorelaiset saivat kaivatun leikkikentän

Raumalaisen Tiilivuoren kyläyhdistyksen pääkallopaikalla, Tiilivuoren tuvalla vietettiin uuden uljaan leikkikentän avajaisia loppukesästä.

Lue lisää

 

16.11.2016 Hitsausyritykset kehittävät osaamistaan yhteistyössä

Kolme pohjoissatakuntalaista hitsausyritystä lähti kehittämään osaamistaan yhteisellä yritysryhmähankkeella. Yhteistyössä parannetaan niin hitsauksen laatua kuin tehokkuuttakin.

Lue lisää

 

14.11.2016 Venesjärvestä someilmiö? Jos nuoret saavat päättää niin joo!

Venesjärveläiset lapset ja nuoret tekevät kotipaikkaansa tunnetuksi kuvaamalla kylän elämää Facebookiin. Kamerat projektia varten hankittiin Nuoriso-Leaderin tuella.

Lue lisää

 

21.10.2016 Materiaalikierrätyksellä päästöt kuriin

Styrox-tuotevalmistajan huoli jätteestä synnytti kierrätysyrityksen. Nyt styroxin keräily mahdollistaa pienemmän hiilijalanjäljen myös muille yrityksille.

Lue lisää

 

Seuraavat