Osallisuusvideot julki osallisuusviikon kunniaksi

Valtakunnallista osallisuusviikkoa vietetään 2.-5.2.2026 muistuttaen siitä, että osallisuus syntyy arjessa – kuulluksi tulemisena, mukaan kutsumisena ja mahdollisuutena vaikuttaa omaan elinympäristöön. Teema on ollut keskiössä myös Leader Karhuseudun Osallisuutta Karhuseudulla -hankkeessa, joka on edistänyt kuntalaisten, yhteisöjen ja paikallisten toimijoiden osallisuutta Karhuseudulla. Hanke päättyi vuoden 2025 lopussa.

Hankkeen aikana kehitettiin ja kokeiltiin erilaisia osallisuutta vahvistavia toimintamalleja yhdessä kuntien, järjestöjen ja asukkaiden kanssa. Työssä korostuivat dialogi, matalan kynnyksen osallistumismahdollisuudet sekä arjen osallisuuden tunnistaminen. Hankkeen loppuvaiheessa toteutettiin yhteistyössä Ulvilan, Nakkilan, Harjavallan ja Kokemäen kanssa osallisuusteemaiset videot.

Videot on julkaistu yhdistyksen YouTube-kanavalla ja ne on upotettu osaksi tätä uutista. Myös kunnat julkaisevat videoita omissa kanavissaan. Ne tarjoavat tiiviitä ja helposti lähestyttäviä esimerkkejä siihen, mitä osallisuus voi tarkoittaa eri kunnissa ja erilaisissa elämäntilanteissa – ja miksi sen vahvistaminen on tärkeää osana jatkuvaa kehittämistyötä. Osallisuusviikko tarjoaa hyvän hetken pysähtyä näiden teemojen äärelle ja pohtia, miten jokainen meistä voi omalta osaltaan edistää osallisuutta omassa yhteisössään.

Katso Osallisuutta Harjavallassa: Seuraparlamentti -video.

Seuraavassa videossa esitellään osallisuutta Ulvilassa nuorisovaltuustosta kertovalla videolla.

Tässä osallisuutta Nakkilassa: Työpaja.

Kokemäen osallisuusvideossa teemana on nuorille suunnattu Virtaamo-toiminta.